Avoinna Tänään
13.06.2024
Kunnantalo
9-15
040 4861 900
Kirjasto
10-16
040 486 1921
Visit Tuusniemi
10-16
044 7209 040

Takaisin

Hyvinvointialueen päivystyksissä ja terveyskeskusten ajanvarauksessa on ruuhkaa

Hyvinvointialueen päivystyksissä ja terveyskeskusten ajanvarauksessa on ruuhkaa

 

Monet hyvinvointialueen päivystysyksiköistä ovat tällä hetkellä ruuhkautuneet. Myös perusterveydenhuollon ajanvaraus on ruuhkautunut. Pyydämme asiakkaita odottamaan takaisinsoittoa terveyskeskusten ajanvarauksesta ja hakeutumaan päivystykseen vain, jos terveydentila tai oireet vaativat välitöntä hoitoa.

Tilanne vaihtelee hyvinvointialueen eri terveyskeskusten välillä, mutta esimerkiksi Iisalmessa ja Ylä-Savon alueella aikoja varsinkin kiirevastaanotoille on rajallisesti. Kiirevastaanotolla tarkoitetaan lääkärin tai hoitajan vastaanottoaikaa, joka annetaan 1–3 vuorokauden sisälle yhteydenotosta.

– Koska omaan terveyskeskukseen on tällä hetkellä välillä vaikeaa saada vastaanottoaikaa, on ymmärrettävää, että osa asiakkaista päättää lähteä päivystykseen. Tämä kuitenkin ruuhkauttaa päivystykset potilaista, joiden hoitoa ei ole tarkoituksenmukaista toteuttaa päivystyksessä ja mikä vaikeuttaa tilannetta entisestään, kertoo Akuutin palveluyksikköjohtaja Anssi Uutela.

Päivystys on tarkoitettu äkillisen sairastumisen, vamman ja pitkäaikaissairauden äkillisen vaikeutumisen hoitoon, jota ei voida siirtää ilman sairauden pahenemista tai vamman vaikeutumista. Päivystyksessä hoidetaan yöaikaan vain potilaita, joiden hoitoa ei voida siirtää seuraavaan aamuun potilaan terveyden vaarantumatta.

Päivystyksellistä välitöntä hoitoa vaativia ovat esimerkiksi

  • äkilliset halvausoireet
  • voimakas hengenahdistus tai hengitysvaikeus
  • kova rintakipu
  • äkillisesti alkanut kova vatsakipu tai päänsärky
  • isot vammat ja luunmurtumat
  • henkeä uhkaava allerginen reaktio 
  • muu, henkeä uhkaava äkillinen sairastuminen.

Esimerkiksi sairauslomatodistukset tulee hakea työterveyshuollosta tai omasta terveyskeskuksesta.

Terveyskeskusten ajanvarauksen ruuhkautumisen takia takaisinsoitto voi viivästyä

Monet joutuvat nyt odottamaan takaisinsoittoa terveyskeskuksen ajanvarauksesta pidempään kuin yhden päivän. Normaalisti pyrimme soittamaan takaisin kaikille perusterveydenhuollon takaisinsoittojärjestelmään soittopyynnön jättäneille henkilöille saman päivän aikana. Tällä hetkellä se ei henkilöstövajeen takia ole aina mahdollista.

– Ymmärrän hyvin ihmisten huolen ja hädän, jos takaisinsoittoa terveyskeskuksesta ei samana päivänä kuulu. Pyydän kuitenkin odottamaan rauhassa seuraavaan päivään, jos terveydentila sen sallii. Terveyskeskukseen ei tarvitse soittaa uudestaan, jokainen soittopyyntö kyllä tallentuu järjestelmään, toteaa Sotekeskuksen palveluyksikköjohtaja Ritva Vitri

– Jos epäilet, että vaivasi vaatii käyntiä päivystyksessä, soitathan ensin Päivystysapuun, numeroon 116 117. Sieltä hoitaja ohjaa sinut oikeaan hoitopaikkaan, jatkaa Vitri.

Kun sairastut

  • Tee oirearvio sähköisessä omaolo.fi-palvelussa ja katso Terveyskyla.fi-palvelusta itsehoito-ohjeita.
  • Oireiden pitkittyessä, ota yhteyttä oman paikkakuntasi terveyskeskukseen. Yhteystiedot löytyvät verkkosivuiltamme tämän linkin kautta: Lääkärin vastaanotto - Pohjois-Savon hyvinvointialue - Pohjois-Savo (pshyvinvointialue.fi). Odota takaisinsoittopalvelun yhteydenottoa, äläkä soita takaisinsoittopalveluun useita kertoja.
  • Jos sinulla on välitöntä hoitoa vaativa sairaus tai vamma, soita Päivystysapuun numeroon 116 117.
  • Henkeä uhkaavassa hätätilanteessa soita heti hätänumeroon 112.

 

Lisätietoja:
Akuutti, Palveluyksikköjohtaja Anssi Uutela, anssi.uutela@pshyvinvointialue.fi, puhelin 044 717 1080
Sotekeskus, Palveluyksikköjohtaja Ritva Vitri, ritva.vitri@pshyvinvointialue.fi, puhelin 044 717 1210

 


Ryhmätoimintaa ikiliikkujille (65+)

Haurangin kylätalolla 6.2.2024-11.6.2024 Tiistaisin klo 12.30-14.30 ALOITUSINFO TIISTAINA 6.2.2024 Ryhmätoiminta on suunnattu yli 65 - vuotiaille tuusniemeläisille. Ryhmätoiminta on...

Tuusjärvi-Hiidenlahti kyläyhdistyksen tulevia tapahtumia

Tuusjärvi-Hiidenlahti kyläyhdistyksen tulevia tapahtumia Tapahtumapaikkana Koivulahden retkisatama (Koivulahdentie 280, 71210 Tuusjärvi) Pe 14.6.-9.8. klo 18 (ei juhannusaattona...

Seniorien ulkoilupäivä

Senioreiden yhteinen ulkoilupäivä Nuorelan kentällä ti 11.6.2024 klo. 12.00

Puistojumppa

Puistojumppa ikääntyville Vauvasta vaariin -puisto, Harjutie 4:n ja 6:n välissä ti 4.6.2024 alkaen joka tiistai (paitsi viikolla 24) Klo 13.00   ohjaajana Asta...
 

 

IKÄÄNTYVIEN VUOSIKELLO

 

SEURAA MEITÄ SOMESSA:

 

Kuulutus maa-aineslain (555/1981) 4§:n ja ympäristösuojelulain (527/2014) mukaisesta yhteislupapäätöksestä

  Kuulutus maa-aineslain (555/1981) 4§:n ja ympäristösuojelulain (527/2014) mukaisesta yhteislupapäätöksestä

Jätelautakunnan kokouspöytäkirja ja tiedote kokouksesta (30.5.2024)

Savo-Pielisen jätelautakunnan eilisen kokouksen pöytäkirja on nähtävillä verkkosivuillamme: Kokouspöytäkirja 30.5.2024   Kokouksessa käsiteltiin katsaus jätteenkuljetusten...

Jätehuoltomääräysten hyväksyminen

  Savo-Pielisen jätelautakunta hyväksyi 30.5.2024 kokouksessaan 1.10.2024 voimaan tulevat jätehuoltomääräykset. Päätös perusteluineen on jätelautakunnan päätöspöytäkirjassa . ...

 

VISIT TUUSNIEMI -MATKAILUSIVUSTO 

 www.visittuusniemi.com

 

 

 
 
 

 

Tervetuloa Tuusniemelle

 

Tervetuloa Tuusniemelle vaikka asumaan ja yrittämään viihtyisään ja luonnonkauniiseen ympäristöön. Kunnassamme on hyvät ja toimivat peruspalvelut. Kotisivuiltamme löydät myös lisää tietoa hyvistä ja edullisista tonteistamme. Tuusniemellä voit asua ja yrittää rauhallisessa maaseutuympäristössä, josta kuitenkin on hyvät liikenneyhteydet esimerkiksi Kuopioon ja Joensuuhun. Oheisesta skyview –esityksestä pääset näkemään hienoja kuvia kesäisestä Tuusniemestä.

Timo Kiviluoma        

kunnanjohtaja                                                                           

Täältä pääset antamaan palautetta tai tekemään kuntalaisaloitteen smiley