Tuusniemen yhtenäiskoulu
Tuusniemen yhtenäiskoulu on laadukasta perusopetusta tarjoava koulu, jossa opiskelee noin 250 oppilasta. Samassa rakennuksessa toimii myös esikoulu, jossa opiskelee parikymmentä esikoululaista. Koulu sijaitsee osoitteessa Keskitie 36-38.
Koulumme tarjoaa oppilaille monipuoliset ja viihtyisät oppimisympäristöt sekä hyvät mahdollisuudet digitalisaation hyödyntämiseen oppimisen tukena. Koulumme on mukana liikkuva koulu -hankkeessa, joten aktiivinen liikunta ja toiminnallisuus on tärkeä osa jokaista koulupäivää. Kerhohankkeen tuella järjestettävät oppilaskerhot tarjoavat lapsille ja nuorille mukavaa tekemistä ja harrastusmahdollisuuksia koulupäivän jälkeenkin.
Tuusniemen yhtenäiskoulun opetussuunnitelman arvopohjana ovat turvallisuus, yhteisöllisyys, itsensä ja toisten sekä oman ja muiden työn arvostaminen, vastuullisuus ja rehellisyys. Nämä arvot ohjaavat koulutyötä ja sen tavoitteita. Jokaiselle oppilaalle tulee luoda fyysisesti, sosiaalisesti ja psyykkisesti turvallinen kasvu- ja oppimisympäristö.
Tuusniemen kunnan alueella liikennöi lukuvuonna 2017 - 2018 kolme kunnan ostamaa koulukuljetusreittiä. Näihin autoihin otetaan oppilaiden lisäksi myös muita matkustajia. Reitit tulevat Tuusjärven suunnalta, Laukka-ahosta ja Etelä-Tuusniemeltä. Asiointiliikenteen kulkijoilta peritään yhdensuuntaisesta matkasta 6 €.
TUUSNIEMEN YHTENÄISKOULUN KOTISIVUT
Tuusniemen kunnan esi- ja perusopetuksen sekä lukion työ- ja vapaapäivät lukuvuonna 2023 - 2024
Tuusniemen kunnan esi- ja perusopetuksen sekä lukion työ- ja vapaapäivät lukuvuonna 2022–2023
Lukuvuoden 2022 - 2023 koulukuljetusreitit
Yhtenäiskoulun järjestyssäännöt
Koulunkäyntioikeus vieraaseen koulupiiriin / kuntaan
Yhtenäiskoulun ja lukion ruokalistat 2023
Yhtenäiskoulun ja lukion välipalalistat 2023
Rehtori
Janne Karttunen
040 5721 867
janne.karttunen(at)tuusniemi.fi
Apulaisrehtori
Heidi Juslén (Apulaisrehtorin sijainen Eevariitta Jäntti)
044 7209 019
heidi.juslen(at)tuusniemi.fi
Koulusihteeri
Senja Puodinketo
040 4861 922
senja.puodinketo(at)tuusniemi.fi
Voit laittaa minulle salattua sähköpostia linkistä:
https://www.turvaposti.fi/viesti/senja.puodinketo@tuusniemi.fi
Toimistosihteeri
Kaija Pöysti
040 5383 634
kaija.poysti(at)tuusniemi.fi
Kuraattori
Jenni Hokkanen
044 7209 916
jenni.hokkanen(at)pshyvinvointialue.fi