Takaisin

JÄRJESTÖJEN AVUSTUSTEN HAETTAVAKSI JULISTAMINEN

JÄRJESTÖJEN AVUSTUSTEN HAETTAVAKSI JULISTAMINEN

Tuusniemen kunnan sivistyslautakunta on julistanut haettavaksi järjestöjen toiminta-, kohde- ja liikuntapaikkojen kunnossapitoavustukset.

Kunnan avustusohjeistuksen mukaan toiminta-avustukset sekä liikuntapaikkojen kunnossapitoavustukset tulee hakea 28.2.2022 mennessä. Toiminta-avustukset on tarkoitettu järjestöjen sääntömääräisen perustoiminnan tukemiseen. Toiminta-avustuksia myönnettäessä painotetaan lapsi- ja nuorisotyötä, Tuusniemellä tapahtuvaa toimintaa ja avustuksen suhdetta järjestön muuhun varainhankintaan.

Liikuntapaikan kunnossapitoavustus on tarkoitettu yleiseen käyttöön tarkoitetun liikuntapaikan perushuoltoon. Avustusta myönnetään niiden liikuntapaikkojen kunnossapitoon, jotka ovat selkeästi aktiivisessa käytössä. 

Kohdeavustus on tarkoitettu tietyn erityisen toiminnan kustannuksiin, joka ei ole kuukausittaista perustoimintaa. Kohdeavustuksia voidaan hakea 30.9.2022 saakka kuitenkin niin, että avustus on haettava ennen toiminnan suorittamista. Kohdeavustuksen kohteen on oltava jotain uutta toimintaa, jonka tarve on ilmennyt varsinaisen toiminta-avustuksen hakuajan jälkeen.

Järjestöavustusten määrärahat ovat jonkin verran nousseet. Järjestöjen toiminta- ja kohdeavustuksiin on tänä vuonna varattu 21 500 euroa ja liikuntapaikkojen kunnossapitoavustuksiin 9500 euroa.

Hakemukset suositellaan täyttämään sähköisesti. Linkki: Järjestöjen avustushakemus

Hakemuksen voi toimittaa myös kirjallisesti osoitteeseen Tuusniemen kunta / sivistyslautakunta, Keskitie 22, 71200 Tuusniemi tai tuoda vapaa-aikasihteeri Antti Syrjäläiselle.