Avoinna Tänään
20.03.2025
Kunnantalo
9-15
040 4861 900
Kirjasto
10-16
040 486 1921
Visit Tuusniemi
10-16
044 7209 040

Takaisin

SOS-Lapsikylän Mummun ja vaarin tuvalle pääsee nyt myös Koillis-Savossa – uudet tuvat Kaaville ja Tuusniemelle

SOS-Lapsikylän Mummun ja vaarin tuvalle pääsee nyt myös Koillis-Savossa – uudet tuvat Kaaville ja Tuusniemelle

 

SOS-Lapsikylä haluaa vastata lapsiperheiden kasvavaan tarpeeseen matalan kynnyksen kohtaamisesta ja arjen avusta. Koillis-Savossa tupatoiminta käynnistyy nyt Kaavilla ja Tuusniemellä.

 

”Monipuolisen kunta- ja yritysyhteistyön ansiosta tupatoimintaamme pystytään jälleen kasvattamaan. Lapsiperheköyhyys lisääntyy koko ajan, ja monelle tuvalla käyvälle perheelle esimerkiksi siellä tarjottu lämmin ruoka on iso helpotus arkeen”, sanoo SOS-Lapsikylän paikallisen ehkäisevän työn päällikkö Jonna Laitinen.

 

Tuusniemellä tupatoiminta on käynnistynyt 1.2. yhteistyössä Tuusniemen kunnan ja MLL Tuusniemen yhdistyksen kanssa. Tupa on auki joka toinen lauantai Tuusniemen yhteisötilan päätalossa kello 10–13.  Helmikuun 12. aukeaa Kaavin tupa Kaavin nuorisotalolla. Tupa on auki joka toinen keskiviikko kello 16.30–19.

 

Mummun ja vaarin tuvat on tarkoitettu kaikille lapsiperheille sekä vapaaehtoisille varamummuille ja -vaareille. Tuvalla syödään yhdessä lämmin ruoka, leikitään, askarrellaan ja ollaan yhdessä.

Koillis-Savon alueella pilotoidaan myös SOS-Lapsikylän Perhekumppani® -palvelua, jota tarjotaan tiiviinä rinnallakulkijapalveluna tukea tarvitseville alle 12–vuotiaiden lasten perheille.

 

”Tupatoiminnan laajeneminen on otettu ilolla vastaan yhteistyökunnissa. Ensimmäisessä tupakerrassa Tuusniemellä lauantaina 1.2 oli paikalla viisi perhettä lapsineen, eli touhua ja tohinaa oli aistittavissa heti toiminnan alusta alkaen”, kertoo projektisuunnittelija Piia Savolainen SOS-Lapsikylästä.

 

Mummun ja vaarin tuvan tuore palautekysely osoitti, että 93 % perheistä kokee, että tupa auttaa jaksamaan arjessa. 71 % perheistä kokee, että tuvalla tarjottu ruoka helpottaa arkea.

Tupatoiminnassa käynnistettiin vuoden 2024 aikana lasten osallisuuden mittaaminen.  Lasten avustuksella kehitettiin lasten osallisuuden mittarit, joiden avulla pyritään varmistamaan, että myös lapset kokevat osallisuutta toiminnassa - lasten ääni on tärkeä osa toimintaa. Mittaristo tarkentavine kysymyksineen on nyt käytössä tuvilla ja osallisuuden toteutumista raportoidaan esimerkiksi rahoittajille.

 

Kaikkien tupien yhteystiedot ja aikataulut näet täältä.

 

Lisätiedot:

 

Jonna Laitinen
Ehkäisevän työn päällikkö, paikallinen työ
0447650006
jonna.laitinen@sos-lapsikyla.fi

 

Piia Savolainen

Projektisuunnittelija, SOS-Lapsikylä

044 761 4176

piia.savolainen@sos-lapsikyla.fi


Muistikahvila 2025

Kaikille avoin muistikahvila 2025 avaa ovensa maanantaina 20.1.2025 klo. 13.00 Järjestötilassa Virastotalon päädyssä, Keskitie 22. Tarjolla päiväkahvit omakustanteisesti, yhdessäoloa,...

Savonetti, seniorien digituki 2025

Hei Seniori, tarvitsetko ohjausta digiasioissa? Savonetti auttaa! Tarjolla maksutonta digitukea Tuusniemen virastotalolla, Keskitie 22 torstaisin klo 9.30-11.00 23.1., 6.2., 20.2.,...

UIMAHALLIRETKET OUTOKUMPUUN KEVÄT 2025

UIMAHALLIRETKET OUTOKUMPUUN Tiistaisin 21.1., 4.2., 18.2., 4.3., 18.3., 1.4., 15.4. ja 29.4.  Uinti 4,20 € + allasjumpan ohjaus 1,10 € = 5,30 € (eläkeläiset, työttömät, opiskelijat,...

Mummun ja vaarin tupa Tuusniemellä

Lapsiperheiden ja ikäihmisten yhteinen Mummun ja vaarin tupa Tuusniemen Päätalon yhteisötilassa osoitteessa Keskitie 22 parittomien viikkojen lauantaisin klo 10–13 1.2., 15.2., 15.3.,...

Kunnanvaltuuston kokouskutsu 24.3.2025

  Kunnanvaltuuston kokouskutsu 24.3.2025

KUULUTUS Pohjois-Savon maakuntakaava 2040, 2. vaiheen voimaantulo

POHJOIS-SAVON MAAKUNTAKAAVAN 2040, 2. VAIHEEN, VOIMAANTULOSTA KUULUTTAMINEN JA TIEDOTTAMINEN (MRA 93 § ja 95 §)   Pohjois-Savon maakuntavaltuusto on hyväksynyt kokouksessaan...

Kuulutus, Pohjois-Savon maakuntaohjelman 2026–2029 ympäristövaikutusten arviointisuunnitelman laadinnan aloittaminen

  Pohjois-Savon maakuntaohjelman 2026–2029 ympäristövaikutusten arviointisuunnitelman laadinnan aloittaminen   Ohessa kuulutus ja pöytäkirjanote Pohjois-Savon...

Kuulutus, Pohjois-Karjalan Sähkö Oy:n Palokin voimalaitoksen kalatalousvelvoitteen toteuttamissuunnitelma (velvoiteistutussuunnitelma) vuosille 2025-2032; Heinävesi, Outokumpu, Tuusniemi ja Kuopio

  Ohessa hallintolain 62 a §:n mukainen julkinen kuulutus, sekä lausuntopyyntö ja suunnitelmaluonnos  Pohjois-Karjalan Sähkö Oy:n Palokin voimalaitoksen kalatalousvelvoitteen...

 

VISIT TUUSNIEMI -MATKAILUSIVUSTO 

 www.visittuusniemi.com

 

Visit Tuusniemi in summer

Tervetuloa Tuusniemelle

 

Tervetuloa Tuusniemelle vaikka asumaan ja yrittämään viihtyisään ja luonnonkauniiseen ympäristöön. Kunnassamme on hyvät ja toimivat peruspalvelut. Kotisivuiltamme löydät myös lisää tietoa hyvistä ja edullisista tonteistamme. Tuusniemellä voit asua ja yrittää rauhallisessa maaseutuympäristössä, josta kuitenkin on hyvät liikenneyhteydet esimerkiksi Kuopioon ja Joensuuhun. Oheisesta skyview –esityksestä pääset näkemään hienoja kuvia kesäisestä Tuusniemestä.

Timo Kiviluoma        

kunnanjohtaja                                                                           

Täältä pääset antamaan palautetta tai tekemään kuntalaisaloitteen smiley